Lokakuun viimeinen. Last moments of October.

Huomenna on marraskuu. Kaivoin Muumi-kirjoja hyllystä kolmasluokkalaiselle ja taidan yrittää tarttua itsekin niihin. Siihen Muumilaakson marraskuuhun ainakin. Olen lukenut hävettävän vähän viime aikoina. Ei vaan pysty, ei kykene. Illalla, kun olisi hetki aikaa kirjalle on olo päivästä pöhnäinen ja sanat solmuuntuvat sekunneissa. En kaipaa sellaista iltapuuroa. 

Odottelen niitä pakkasia nyt. Siihen saakka iloitsen jokaikisestä värihippusesta, jonka luonto antaa. Iltapäivällä aurinko maalaa maiseman kauneimmaksi. Täällä on hienoja paikkoja pysähtyä.

*

Have I said this before? Right now here in Finland, autumn is so stunning and calm. Nature is full of colors. There is so many shades of yellow, grey and brown. I can't tell how much I love all of this. Autumn is my favorite time of year. 

Snurressa kurssilla: The Tailored Sweater.

Muutama viikko sitten vietin lauantaipäiväni aktiivisesti Snurren penkissä neuloen. Harmaa merinovillavyyhti ja bambupuikot hikisissä hyppysissäni yritin päästä selville TTS:stä eli toisin sanoen The Tailored Sweater -metodista. 

Neulovaa kansaa kurssilla oli opettamassa mainio Tuulia Salmela, joka lienee usealle neulojalle tuttu myös ihastuttavien Louhittaren luola -lankojen värjärinä.  TTS on siis neulepaita/takki/tunika, joka neulotaan ylhäältä alaspäin istutetuilla hihoilla. 

Kurssin aikana aloitettiin neulomaan pientä harjoituspaitaa. Sen lisäksi heiluttiin hetki mittanauhan kanssa, jotta saatiin kirjattua omat mitat ylös, neulojatoverin avustuksella. Mittojen ottaminen mahdollisti sen, että oman neulepaidan tekeminen kotiolosuhteissa pääsisi sitten helpommin vauhtiin. Kurssin lisäksi sähköposti kiidätti osallistujille tiedoston, joka syventää kurssilla opittuja asioita. 

Ylhäältä alaspäin neulominen on jo ennestään ihan tuttua puuhaa allekirjoittaneelle, mutta aiemmin ovat neuleet syntyneet raglanhihoilla. Tämä tavan oppiminen siis nosti omaa neuleosaamistani pykälän ylöspäin.

Ensimmäinen pienen pieni harjoituspusero kyseisellä tekniikalla on nyt valmis ja kokemus sen tekemiseen oli oikein mukava. Aion harjoitella lisää ja neuloa itselleni paksusta harmaasta villalangasta vastaavan puseron.

 

Pienen pieni peruspaita
Ohje: TTS
Lanka: Madelinetosh Tosh DK, 1 vyyhti harmaata, paljon vähemmän keltaista
Puikot: 4 mm

Tuon kyseisen viikonlopun jälkeenkin on tullut Snurreen asiaa. Siinä on nimittäin sellainen paikka, minne sekä minä, että pienimmäiset kernaasti suunnataan. Pullavarvas osaa Hietalahden kulmilla pyöriessä jo hihkua, että mennään moikkaamaan lankakauppaan Annea ja Mikkoa.

*

Snurre tarjosi minulle kurssin ja harmaan lankavyyhdin.

Loppuviikko, viikonloppu, alkuviikko.

Tuntuu, että tämä päivä on ollut kuin lyijykynällä nopeasti piirretty luonnos. Viivat ovat rikkonaisia, kokonaisuus ehjä, joka odottaa selkeyttäviä värejä pintaansa. Painin ja pohdiskelen jälleen, äitiysasioita tietenkin. 

Viikonloppu puolestaan kantaa yhä. Oli tapaamisia, kohtaamisia ja aamuyölle naurettuja hetkiä. Joku kyynel, kysymys ihan kaikesta. 

Eilen puolestaan hurautettiin pullavarpaan kanssa Helsinkiin. Jätettiin rattaat kotiin ja kuljettiin käsikädessä. Naurettiin aika paljon. Nauroin kotona vielä illallakin. Pullavarpaalla on niin hyvät jutut, että tekee mieli pussata noita pyöreitä poskia alituiseen. Ehkäpä siis mietin juuri noita nauruja, enkä puurouta päätäni mokomilla muilla. 

Viikonloppuna tänne meille kokoontui joukko ystäviä ja tovereita. Oli notkuvat pöydät, viiniä, villalankaa ja Jonna, joka neuvoi, kuinka kaksi sukkaa neulotaan yhtä aikaa kärjestä alkaen.  

Missioni villasukkia perheelle, ei nyt ainakaan ole yrittelijäisyydestäni kiinni. Olen kokeillut ja antanut kaikkeni. Kenties joku pari valmistuukin. 

Sunnuntaina illemmalla kyllä siirsin toisen sukan odottelemaan sukkapuikoille. Tahmaiset aivoni eivät taipuneet siinä väsymystilassa sen suurempaan lankojen pyörittelyyn. Kiitos seurasta kaikille asianosaisille, otetaan pian uusiksi!

Tuulee kovasti. On kuulema paikoin lämpimämpää kuin juhannusviikolla. Ihanaa juhannusta viikkoa siis vain kaikille. 

Koti, suklaa, isäinmaa.

Ulkona leijaili jokunen hiutale ja lämpömittari huiteli jossain nollan tuntumassa. Näiden olosuhteiden vallitessa esitettiin minulle vaatimaton pyyntö. Että voitaisiinko me mitenkään muuttaa talveksi jonnekin lämpimämpään. Niin kuin vaikka Espanjaan tai Kreikkaan. 

Koska elämän realiteetit ovat kuitenkin mitä ovat, oli lyötävä negatiivinen vastaus tiskiin ja käskettävä tyytymään siihen mitä täällä on. Viileät lattiat, nurkista vetävät huoneet ja hirmu lämmin tunnelma. Kynttilöitäkin, vaikka joka huoneeseen ja pönttöuuneissa tulet. Suosittelin myös villapaidan päälle pukemista, villasukkia myös. Ei auttanut, illalla nousi kuume. Erään toisen nenästä valui jotain ektoplasman oloista. Voi syys. Ehkä pitäisi notkistaa varttansa ja opetella hypähtämään leivinuunin pankolle lämmittelemään.

Marraskuussa sitä kyllä mönkii yleensä sellaisessa harmausmassassa, että menolippu jonnekin aurinkoisempaan ja vähemmän pilvisempään voisi olla ihan paikallaan. Mutta on marraskuussa puolensakin, kuten vaikka... No, vaikka... Esikoisen syntymäpäivä!

Vaan vielä ei olla marraskuussa. Keltainen lokakuu on oikein hyvä myös.

Mutta minkähänlaisia vastaiskuja tähän hiipivään harmauteen ja lamaannuttavaan pimeyteen keksisi? Itseasissa melkein kaikki muu paitsi suklaa käy, koska edellisten talvien suklaakarkeloista on vielä merkkinsä tuossa keskivartalon tienoilla huomattavissa...

Rakkaudesta käsitöihin.

Juuri ilmestyneen Modan sivuilta saattaa bongata tutun näköisen mamman, kera jokusen karvaisen assarin. Minähän se siellä! 

Haastattelussa kerron rakkaudestani käsitöihin eli neulomiseen. Taitoon, jonka mummoni minulle opetti, kun olin pikkutyttö ja johon hurahdin totaalisesti siinä vaiheessa, kun eräs Tattimies asui mahanahkani toisella puolella. Hahtuvavillahousuista on päästy hieman pidemmälle, vaikka yhä minua viehättää kaikista eniten yksinkertaiset neuleet, jotka sujuvat ilman, että ohjetta tarvitsee koko ajan tapittaa silmäkulmat kurtussa. 

Jutussa mainitsen esimerkiksi siitä, että neulominen on minulle parhaimmillaan kuin terapiaa. Luulen sen olevan myös edullisempi tapa ratkoa päässä risteilevät ajatukset kuin istuen ammattiauttajan penkissä. On toki myönnettävä, että tämän terapiamuodon sivutuotteena villavuoret allekirjoittaneen kotinurkissa ovat kasvaneet kerrassaan huomattaviin mittoihin. Mutta kuten kunnon apteekkarilla on käsikauppatavaraa myynnissä, on neulojallakin mielestäni syytä olla oma villainen varastonsa. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, koska inspiraatio yllättää. Sen iskiessä on ikävä jäädä nuolemaan näppejään langan puuttuessa. (Kylläkyllä, selittää ne hiihtäjätkin.)

Lehden sivuilta löytää myös ohjeen täällä blogissakin aiemmin vilahtaneeseen Mymmeli-mekkoon, jonka kuva on myös tuossa yläpuolella. Kertokaa toki jos nostatte kyseisen neuleen puikoille ja olisipa myös huisia jos näkisin valmiita Mymmeleitä. Niitä nimittäin maailmaan mahtuu, kuten neulojiakin!

Lempimuki ja -vuodenaika.

Syys, ikisuosikkini.
Loma vei puista lehdet ja toi ensimmäiset kunnon pakkaset. Antoi sataa saavista kaatamalla. Pönttöuuneihin viritettiin valkeat ja leivinuunin lämmössä tehtiin syksyn ensimmäiset ruuat. Hipeltelin kauppareissulla keijukaisvaloja, mietin jääkaapissa lepäävän glögipullon avaamista ja piparkakkujen rousketta hampaiden välissä. Maltoin kuitenkin mieleni kahden viimeisen osalta. Valot hankin, pikkutyttöjen huoneeseen.

Toppavaatteet ja talvikengät lepäävät vielä jossain varastojen uumenissa. Täytyisi ryhtyyntyä sellaisiin puuhiin, että katselisi, mitä on ja mitä tarvitaan. Venytän viime tippaan saakka.

Neulon illalla, ruudun kalpeassa valossa, harmaata paitaa ja päätän, että tämän valmistuttua neulon ne sukat loppuun. Sen oman villapaitani myös.

Aamulla jauhan kahvimyllyssä papuja ja lämmitän maidon. Laitan mutteripannun kaasulle pihisemään ja vatkaan maidon höttöiseksi vaahdoksi. Kaadan lempimukiini. Tästä tulee hyvä viikko.

*

PS. Kuvan otin Kettukarkin Mairen Instagramissa pyörineen lempikuppi-kisan tiimoilta muutama päivä takaperin. Siinä tiivistyvät nuo otsikossa mainitsemani lempiasiat. Syys ja suosikkikuppi. Minut löydät halutessasi Instagramista nimellä nurjajonna.

Kiitos loma - Thank you holiday.

 

Keskellä viikkoa palattiin takaisin kotiin. Eräät hautautuivat päivällä ennen laivan lähtöä Karnaluksin lankavuoriin, toiset kiipesivät Vanhan kaupungin muurille. Sormet ristissä toivottiin, että tuuli tyyntyisi iltaa kohti. Ettei merisairaana tarvitsisi matkustaa, vaan keinuttihan se vähän kuitenkin.

Lounaaksi syötiin pitsaa Vapianossa. Joskus on vaan niin hyvä jumiutua. Tämä oli kolmas päivä tällä viikolla, mutta onneksi lomalla voi. Eikä sitä ole kieltäminen, että hyvä pitsa on yksi suurista ikisuosikeistani pastan lisäksi, myös lapset ovat tässä suhteessa tulleet äitiinsä.

Hyvä oli loma. Fiilis jäi roimasti plussalle ja kotona retken jälkeen möllötetyt lomapäivät tuntuivat ulkomaan piipahduksen jälkeen enemmän kuin mainioilta.

Toivon, että voisin palata pian Viroon uudestaan. Seuraavalla kerralla siten, että olisin tutkinut karttaa, matkakirjoja ja lukenut blogeja asiantiimoilta. Nyt mentiin aikalailla niillä tutuilla ja turvallisilla vesillä, ilman suurempia seikkailuita. Vaan hyvä näin, sopi loistavasti tuohon hetkeen ja nollaukseksi edellisen viikon säpinöiden jälkeen.

*

We spent a few days of holiday in Estonia. We went there on Sunday and returned back on Wednesday.  In addition to spending a day in Tallinn we also visited Tartu, and stayed a few nights nearby small village called Palamuse. 

The holiday was great, Estonia was fascinating and worth visiting again.

Palamuse.

 

Pikkuruinen kylä, jonka läpi kuljettiin muutaman kerran. Tiistaina aamupäivällä oli hiljaista. Kylänraitilla ajoi jokunen auto, puiden takana kulki kumaraselkäinen mummo ja ikkunan takana  lapset olivat koulutöissään. Sorsat uivat ja pikkuruiset vesipisarat kastelivat kasvoni.

Mahtavia nuo vanhat lehtipuut. Kasvaisivatpa oman pihan tammi ja vaahtera nopeammin suuremmiksi!

Majapaikka.

Tallinasta matkamme jatkui etelämmäs. Ensimmäiset reissuyöt vietettiin maatilalla yöpyen. Koirat lönköttelivät pihalla, mustanaamaiset lampaat laitumella yhdessä hevosten kanssa. Jossain kiekui kukko ja kanat kaakattivat.

Kenties säästä ja monien muiden sattumien summasta, paikka ei kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä oltiin ajateltu ja lomapäivät tässä kohteessa jäivät aiottua lyhyemmiksi. Yhteistuumin ystävien kanssa päätettiin palata Tallinnaan. 

Ystävien Tallinna.

 

Viikko sitten, sunnuntai-aamuna hyvin varhain, pakattiin itsemme autoon ja suunnattiin nenämme kohti etelää. Moottoritiellä ei juuri ollut liikennettä, satamassa ei joutunut jonottelemaan. Kaikkia taisi vähän jännittää. Parkkeerattiin auto laivan ruumaan bussien viereen ja suhautettiin hissillä ylös. Parituntinen kului siivillä, kun oli leikkipaikkaa, aamupalaa ja rakkaita Joensuun-ystäviä seurana. 

Tallinnaan perille päästyämme käpöteltiin Vanhaan kaupunkiin. Mietin taas, että miksi ei tule useammin, kun on kuitenkin niin lähellä. Sama matka-aika meiltä on jonnekin Tampereen taakse kuin tännekin. Silti Tallinnassa on jotenkin kauempana.

Käytiin Raatihuoneen torilla, patsasteltiin ja kurkittiin näyteikkunoista sisään. Mentiin kahvilaan juomaan kupit kuumaa. Pyyhittiin suklaaviiksiä lasten naamoilta ja kiiteltiin kuorossa hyvää kahvia. Minä olisin saattanut jäädä tuonne satavuotisten talojen varjoihin, kahvikuppi kädessä, pidemmäksikin aikaa, mutta tämä ei ollut päämäärämme, siksi eteenpäin.

Miltei sattumalta tavattiin siellä toreilla vielä lisää ystäviä, naapurista ja Argentiinasta. Poikettiin lankakaupassa, halattiin ja toivottiin, että nähdään pian. Laivatovereiden kanssa syötiin nallekarkit ja jatkettiin matkaa.